Periaatteet ja toiminta

Ryhmäpuutarha-alueen palstat ovat kaupungin vuokratontteja ja jokainen mökin ostaja tekee vuokrasopimuksen yhdistyksen kanssa. Vuokranmaksut laskuttaa yhdistys, joka maksaa vuokrat kaupungille vuosittain. Yhteisiä alueita ja kiinteistöjä kunnostetaan ja hoidetaan ajankohtaisen tarpeen mukaan talkootöinä.

Keskeinen lomanviettoon liittyvä huvi on saunominen, jota varten lammenrannalla on kolme kertaa viikossa lämpiävä yhteissauna. Tämän lisäksi voi vuokrata pientä ns. perhesaunaa, eli Löylylää omaan käyttöön. Saunaan voi tuoda kesävieraitakin lunastamalla  maksamalla erikseen yksittäisen kerran. Uimaranta on tehty hiekkapohjaiseksi ja vesi lammessa on puhdasta. Sauna lämmitetään mökkiläisten voimin kiertävän vuoron perusteella.

Toimintakaudella järjestetään yhteisiä juhlia ja tapahtumia. Lentopalloa pelataan saunailtoina ja juhlien yhteydessä kilpaillaan soppien välisestä lentopallomestaruudesta. Onnelan yläkerrassa olevilla kangaspuilla voi harjoitella kutomista ja saada opastusta kokeneemmilta kutojilta. Varsalassa on melko laaja kirjasto, josta lainataan lukemista sateisiin iltoihin. Jos oma mökkipalsta alkaa tuntua ahtaalta, viljelymaata on vuokrattavana Onnelan läheisellä pellolla.

Puutarha-alueen tärkeinä periaatteina ovat yhteisöllisyys ja suvaitsevaisuus. Yhteisö muodostaa oman kesänviettomaailmansa, jossa jokainen jäsen viettää kesää omalla tavallaan, ehkä käyden vain silloin tällöin tai asumalla koko kesän. Jollekin viljely ja puutarha on tärkeintä, toisille mökillä oleilu ja rentoutuminen. Muiden huomioon ottaminen ja yhteisten sääntöjen noudattaminen lisää kaikkien viihtymistä.

Mökeillä ei saa olla suihkuja tai saunaa. Rantasaunan yhteydessä on kolikolla toimiva suihku (20 cnt). Palstoille tulee lampivesi, jonka keväinen avaaminen ja syksyinen sulkeminen vaativat osaavaa toimintaa ja talkootyöntekijöitä. Onnelan pihalle tulee kaupungin juomavesi ja alueella on lähdepohjainen kaivo, joka on lähellä asuvien mökkiläisten ahkerassa käytössä.