Tuumaustupa muistio 30.8.2026
30.8.2026
Kokoonnuimme Onnelaan kasaamaan kaudelta risut ja ruusut yhteen ja idoeimaan uutta kautta yhteisen kahvitteluhetken merkeissä. Alla listattuna asioita, mitä tuumaustuvassa keskusteltiin:
Hallituksen puheenvuoro varapuheenjohtajalta; Talkoissa ollut kaudella ilahduttavan paljon väkeä, ja tiistaitalkoista ollaan tykätty. Tämä kokeilu saa varmasti jatkoa myös ensi kaudella. Alueella ollut tänä kautena myös uutta toimintaa; lauluryhmä multakurkut, kranssikurssi ja kutojien määrät ovat nelinkertaistuneet! Nettisivut kokoivat uusistuksen ja suunnitteilla siirtää onnelan ja löylän varaukset sivuille nettiajanvaraukseen. Muistutettiin sivujen tapahtumakalenterista sekä siitä että tiedotuskanavat ovat nettisivut ja onnelan ilmoitus taulu. Toivottiin että jäsenet lukisivat hallituksen kokoustiedotteita, kun tiedottamiseen kuitenkin käytetään aikaa ja vaivaa. Onnelan keittiöudistuksen kuulumise kuulumiset käytiin läpi; lattian runko korjattava ensin, vanhan keittiön tyhjennykseen ja purkuun tarvitaan jäseniä talkooavuksi; purkutyöt alkaa heti kauden päätyttyä 5.10.2026 alkavalla viikolla. Tarkemmasta aikataulusta tiedotetaan myöhemmin. Keittiöstä saatu 3 tarjousta; RT-kaluste, Ikea ja Hyvät remontit. Keittiönehdotelmat hintoineen julkistetaan jäsenille kun hallitus kasaa yhteenvedon. Jäsenet voivat äänestää suosikkiaan, ja hallitus ottaa pääöksessä huomioon jäsenien suosikin. Muistutetaan kuitenkin että hallitukselle on myönnetty päätösvalta asiassa.
Keskusteltiin keittiön äänestyksestä ja ehdotettiin myös lippuäänestystä sopivasta keittiöstä nettiäänestyksen lisäksi. Olisiko yhteinen nettiäänestys apu onnelassa tarpeen?
Nettisivut saivat kiitosta.
Tehopesua ehdotettiin normaaliksi talkootyöksi, jolloin se ei olisi enää iertävällä listalla. Ideaa pidettiin hyvänä, Olisi myös helpompaa tehdä siivouksen jälkeen tsekkauslista onko kaikki tarvittavat siivoustoimenpiteet tehty, ja olisi aina tarpeeksi porukkaa pesemässä.
Löylylän kiuas ei lämpene ison kivimäärän vuoksi kunnolla. Keskusteltiin lölylän uuden, kolmanne kiukaan hankkimisesta (perinteisempi puukiuas jossa pienempi kivimäärä). Nykyinen löylylän kiuas voitaisiin myydä tori.fi:ssä.
Tonttien vesipostien suoristamiset toivottiin talkootyöksi, kun vesitiimi ei ehdi tehdä kaikkea itse.
Ensi kauden saunakorttiin toivottin mökin osoite ja saunakortin omistajan nimi. Tämä on täysin toteuttamiskelpoinen idea.
Muitakin sisäteitä on huonossa kunnossa kuin vihannes ja mietittiin että lanaus ei pelkästään ehkä riitä sisäteille ensi kaudelle. Myös kaltevuudet teistä pitäisi laittaa kuntoon.
Keskusteltiin että tarvitaanko sisäteiden portteja laittaa lukkoon talveksi, onko siitä tarpeellista hyötyä teiden kunnossapidon kannalta. Porttien avaus kelin mukaan keväällä kun tiet on pahimmillaan pehmeitä. Vuokrasopimuksen mukaan 15.4 alkaen saa mökkialueilla asua.
Ehdotuksia omalta mökkialueelta toivottiin yleisiin talkootöihin. Niistä voi ilmottaa yhdistykselle.
Uusista rantaan istutetuista puista annettiin ruusuja.
Rauhotetuista alueista toivottiin enemmän infoa ja merkintöjä, ettei raivattaisi rauhoitettuja alueita rannasta tai nurmialueilta..
Keskusteltiin juhlatoimikunnasta ja yhteisten juhlien järjestämisestä alueella Ehdotettiin soppikohtaisten juhlien järjestelyvuoron palauttamisesta alueelle, jotka on ollut ennen vanhaankin toimiva tapa saada aluella tapahtumia. Ehdotettiin otetaanko ensi kaudella soppikohtaiset juhlienjärjestelyt; sovittiin että otetaan kokeiluun toimintasuunnitelmaan ensi kaudella. tämä; Hedelmäsoppi aloittaa Juhannusjuhlien suunnittelulla sekä Vihannessoppi/juuressosoppi jatkaa Elojuhlilla. Toimintasuunnitelmaan 2027 kaudelle laitetaan tarkemmat katujen nimet.
Uuden keittiön avajaisjuhlista keskusteltiin.
Alueen opastekyltit sai kiitosta.
Varsalan harrastustilaan toivottiin yhdistyksen omia pöytiä ja suojaliinoja. Keskusteltiin tiskin purkamisesta.
Keskusteltiin Varsalan peruskunnostuksesta, ennen uusien tilojen rakentamisesta. Varsalan uudistaminen vaatii oman suunnitelmansa, mihin nykyisiä tiloja halutaan käyttää, jotta remontoimisella olisi jokin tavoitetila.
Kiitos kaikille osallistujille aktiivisesta ja hyvän mielen tuumaustuvasta!

